Taitekohteessa

Olemme selvinneet joulusta, myrskyistä ja jopa muutamasta työpäivästä :) Meillä ei ollut sitten ainuttakaan sähkökatkoa!

Minä ja blogi olemme monella tapaa taitekohteessa. Kohta vaihtuu vuosi ja pitää vaihtaa kalenteria. Ihan vaan muutama kävijä puuttuu kymppitonnista ja pitäisi varmaan jonniinmoinen arvonta pistää pystyyn, onko ehdotuksia? Kohta tulee vuosi äidin kuolemasta ja olen jo vuoden ollut "orpo". Lainausmerkeissä siksi, että on se isä jossain, mutku. Tästä vuodesta toipumiseen menee vielä monta vuotta ja äitiä tulee vielä monesti ikävä.

Olenko muuten kertonut, että ensi viikko on lomaa! Sitä odotellessa työllistän huomenna Robinson Crusoen virastossa, Skylander-ukko palkalla. Laps raukka uskoo vakaasti vielä joulupukkiin, naama kalpeana kätteli ja lauloi, vakuutti ainakin yrittäneensä olla kiltti. Nyt ihmettelee lahjojaan ja kuinka se kaikki olikin ihan ilmaista. Tietäis vaan...

*******

Ja koska tämä on käsityöblogi: Alla muutama syksyn ja joulun aikana pikaisesti kudottu pikkuhuivi kaulaa lämmittämään. Kiitos kamulle puuvillalankojen värjäämisestä! Esittelemässä meidän kuvauksellisin malli, tai siis suostuvaisin. Mustis ei petä mammaa ikuna, mamman kultamussukkahöpönassukkakainalokaverilohduttaja!

Kyjy2011, osa 11 - viimeisteltyjä

Vihdoinkin sain nämä lähesviimeiset Kyjyt viimeisteltyä! Alimmaisena on Kyjy nro 19, vauvan peitto, sen päällä huovutettu joululiina eli kyjy nro 11 ja päälimmäisenä kyjy nro 16, Henkäys-huivi Noron Sekkusta. Joululiina ei onnistunut ihan täysin, kun unohdin kotoa toiseen päähän resorin ja huomasin sen vasta huovutuksen jälkeen. No, omassa käytössä menee noinkin, tai sitten sävellän siitä jotain muuta. Vauvan peitto tarttisi sen vauvan ja Henkäys on ihana, aivan ihana. Jäljellä siis enää kolme kyjyä kesken, joista niistäkin kahdesta puuttuu enää viimeistelyä. Hyvällä mallilla siis kyjy etenee.

Muuten ei elämässä kauheesti etene. Työt tökkii, kaikki tökkii. Elän viime vuotta uudelleen, äidin sairautta ja omaa pahaa oloani. Tavallaan on äitiä kamala ikävä, mutta samaan aikaan on niin helpottunut olo, kun kaikki on selvää ja jotenkin... ohi. Enää ei tarvitse pelätä ja olla huolissaan koko ajan. Ihan kuin suunnaton määrä voimavaroja olisi nyt vapautettu minun omaan käyttööni enkä vain osaa päättää mihin sen suuntaisin, minne pato purkautuu. Surutyö on vain tehtävä, enkä odottanutkaan sen olevan helppoa. Päivä kerrallaan elämässä eteenpäin, ei muu auta.

Kiitos ystävä!

Sunnuntaina kävin Kahvilla. Mukana oli Lila ja Pussukka, kiitos ystävälle! Kyllä oli kiva nähdä ja jutella kunnolla, nähdään taas! Vilkutuksia!

Työt häiritsee mun blogielämää, pah. Mä en haluu enää mennä töihin... Lomaan vielä ihan liian pitkä aika, ei oo reiluu. Yöktöiden lisäksi päätä täytti tänään äidin syntymäpäivä, hän olisi täyttänyt 75 vuotta. Välillä ikävä iskee.

Olipa kivaa!

Kyllä täytyy sanoa, että palauduin kotiin Menitan neulemiitistä leveä hymy naamalla ja tyytyväisellä mielellä. Oli todella kiva nähdä uusia ja vanhoja tuttuja, saada naamoja nimille ja jutella hetken aikaa ihan puuta heinää asian vieressä. Tätä tahtoo lisää! Onneksi miittejä järjestetään ja uusia tilaisuuksia tulee. Mieleen jäivät kosteat päiväunet langassa kierimisestä ja kiinteä liha :)

Vaikka minua hieman pelottaakin huominen äitienpäivä ensimmäistä kertaa ilman omaa äitiä, niin silti tahdon toivottaa kaikille tänään hyvää lapsettomien lauantaita ja huomenna aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää. Eilinen ilkeitten äitipuolien ilta päättyi Robinson Crusoen vankkaan pahoinvointiin, jonka vuoksi tänään on mm. pesty paljon pyykkiä ja ostettu uutta patjaa. Sellaista se bilettäminen välillä on noilla nuorila miehillä...

Ja erityisesti: kiitos kaikista laukkukommenteista :) Olen itsekin tyytyväinen, se on lähes täydellinen - ainakin minulle!

Vihreä kannu

Äidin kirjahyllystä perin ISON keittokirjan, tähän pitäisi tutustua oikein ajan kanssa, kuten myös äidin tekemiin muistiinpanoihin emäntäkoulusta, silloin joskus lähes 60 vuotta sitten. Liina on äidin kirjoma, nyt kaapissa vie tilaa kolmen sukupolven kirjotut liinat, kun on mummin tekemiä ja itsekin kirjottuja. Ai niin ja ne edelleen kirjomattomat!

Kaunis vihreä kannu on äidin perintöä, tässä äiti aina teki lettutaikinan, lorautti pannulle rannemitalla taikinaa ja letut oli niin hyviä, että koirakin söi :) Kannun pohjassa lukee Arabia, mutta meille se on aina lettukannu. Robinson Crusoen riemuksi siinä oli tällä kertaa vihreää mehua!

Kiire kiire kiire :)

Olen pää kolmantena jalkana juossut asioiden perässä, pessyt astioita ja pyykkiä kuin heikkopäinen ja olen löytänyt kätköistä aarteita, jotka saa kyyneleet silmiin joko ihastuksesta tai harmistuksesta. Antoisaa tavallaan, mutta ei ole aikaa kertoa kaikkea, saatte parhaat päältä jakson joskus toiste.

Tallinnassa oli mukavaa ja rentouttavaa omalla tavallaan ja nautin Robinson Crusoen seurasta kovasti. Huomenna mennään kahdestaan junalla Saloon, paria minun enoistani tapaamaan. Niitä kun sattuu olemaan vielä 7 elossa. Äiti oli kymmenlapsisen katraan ainoa tyttö, joten pilalle lellitty jo lapsesta saakka :)

Nyt ei jaksa kuin pään painaa tyynylle, lukea hetken hömppää ja sitten uneksia kauniita unia, oman kullan kuvia...

Kuka Päivi?

Robinson Crusoe pohti, että miksi olin jättänyt matkalaukun eteiseen. Vastasin, etten ole saanut sitä vielä pois päiviltä ja kellariin. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuli kysymys: Keneltä Päiviltä? Tunnenko minä sen?

Huomenna hautajaiset. Pelottaa ja ahdistaa. Robinson Crusoe haluaisi mieluummin kaverin synttäreille, mutta suostuttelun jälkeen tulee hautajaisiin, kunhan hänen ei tarvitse laulaa. Ei tarvitse, en minäkään pysty.

Hyvästi, äiti

Viime torstaina oli äidin mielestä hyvä hetki lähteä. Aamulla yhdeksältä katselin sairaalan ikkunasta päivän valkenemista, lumisia puita ja kuuntelin äidin raskasta hengitystä. Pidin kädestä kiinni ja sanoin, että ei ole mitään hätää, me pärjäämme kyllä. Aivan kuin äiti olisi kuullut, uskonut ja päättänyt antaa periksi. Hengitys vain hidastui, loppui kokonaan. Näin rauhan laskeutuvan kasvoille, tuskan poistuvan ja tunsin valtavaa helpotusta äidin puolesta.

Lepää rauhassa äiti, me ihan oikeasti pärjätään kyllä, meillä ei ole mitään hätää. Ikävä vain on kova, suru suuri.

Itkettää, kele!

Äidin parin veljen kanssa kävin juuri äitiä katsomassa. Juuri ja juuri jaksoi hetken olla hereillä, jutella ei jaksanut, kuunnella kyllä. Olen aika hyvin itkemättä pärjännyt, eipä se itku oikein tässä kohtaa edes auta, mutta nyt on hanat auki. Tirautin tosin hieman eilen lääkärissäkin, kun ei tämä tauti mene pois ei sitten millään. Loppuviikko taas sairauslomaa, onpahan aikaa olla äidin luona, niistää ja yskiä, nieleskellä kaktusta.

Olin sentään yhden päivän töissä tässä välillä. Kuulin työkaverin murheista, joita itken nyt tässä mukana. Itken myös postista tulleita paketteja, joita en uskalla avata, kun sitten taas itkettää, kiitos vaan Zelda Taigalta :). Itkettää kaverin ihana suloinen vauva, jota sain maanantaina pitää sylissä ja puhua jostain ihan muusta. Taidan viedä koirat ulos, kohta tulee pakkasta ja kyyneleet jäätyy poskille. Sitten itkettäis sekin.

Joulupuu on rakennettu

Ja pukki tilattu. Robinson Crusoe vaati laittaa muovikuusen olohuoneen nurkkaan, mikä ei haittaa minua lainkaan. Pipareita on paistettu kaupan taikinasta yksi satsi ja syötykin jo pois häiritsemästä. Joulukortit lähti ajallaan.

Muuten ei sitten kauheesti ole tapahtunut. Viikonloput olen enimmäkseen sairaalareissuilla. Äiti on himpun paremmassa kunnossa, mikä kuitenkin tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että lisähappea ei tarvita. Kipulääkettä annetaan sen verran, että äiti välillä puhelee vähän höpöjä, mutta ei anneta sen haitata.

Elämä on aika väsynyttä tällä hetkellä. Joulu hieman mietityttää, kuka tulee ja kuka jättää tulematta meitin kuusen ympärille tonttuleikkejä leikkimään. Mennään tilanteen mukaan, otetaan riemumielin ne vastaan, jotka tulee.

Tasaantumista

Elämä on osoittanut tasaantumisen merkkejä. Äidin vointi on vakiintunut ja jatkohoitoa suunnitellaan äidin ehdoilla. Käsitöitä on valmistunut ja nyt kesken on vain kaksi neuletyötä, jotka kumpikin on mukavia, helppoja ja stressittömiä. Tautitilannekin on voitettua kantaa, nämä flunssat on tällä kertaa selätetty.

Viikonloppuna voisi keskittyä vaikka vain olemiseen, nauttimiseen ja ulkoilemiseen, ehkä käydä katsomassa jonkin sortin joulunavajaisia tai sitten ei. Lohikäärmevillapaidan hihoja voisi tikutella keinutuolissa nuokkuen ja Tuulan sukkia äiteen vieressä sairaalassa. Voisi laittaa jotain hyvää ruokaa ja pelata Unoa koko poppoolla, katsella leffoja ja syödä popcornia. Voisi saunan jälkeen lauantaina ottaa vaikka lasillisen likööriä ja nukahtaa puolivalmis sudoku yöpöydällä. Kirjaston kirjaa voisi lueskella ja käydä ehkä kirpparilla, jos jaksaa ja viittii.

Onnea on toteutunut unelma.

Pinaattipastaa

Pistin kuuman teflonkattilan pohjalle pekonia käristymään, heitin sekaan salottisipulia, valkosipulia, herkkusieniä,
pakastepinaattia sekä salaattijuustokuutioita (siis sitä niinkufetaa). Annoin muhia ja keitin eri kattilassa tuorepastaa, jonka sitten sekoitin kastikkeen sekaan. Mausteita ja suurta taikaa... NAM!

Äidillä on keuhkokuume, kovat kivut ja väsynyt mieli. Äidin pieni tyttö on kovasti suruinen. Viikonloppuna istun äidin sängyn vieressä ja kudon vironvillaista huivia kaverille.

Arkipäivää

Herätys, töihin, aamukahvi, töitä. Lounas, töitä, kahvia, töitä. Kotiin, sairaalaan, kotiin, nukkumaan.

Kaikiin väleihin itsesyytöksiä, huolta, katumusta, katkeruutta, pelkoa.

Jääräpäät

Olemme äitini kanssa molemmat jääräpäitä. Yhtä monista taisteluista on käyty lähes 25 vuotta, jonka minä nyt kaikesta huolimatta taisin "voittaa". Äidillä on ollut tiettyjä sairauden oireita jo kauan, mutta lääkärissä hän ei suostu käymään, ei sitten millään. Olen sivusta seurannut ihmisen kuihtumista, oireilua ja itsehoitoa omituisilla keinoillaan...

Viimeksi viime maanantaina kävimme suuren taistelun siitä, että lähteekö äiti sairaalaan vai ei. Henki ei kulkenut, kävelemään ei pystynyt kuin vessaan ja takaisin, mutta yksinasuva känkkäränkkä ei suostunut mihinkään.

"Olen Hesarini lukenut, minulla on itsemäärämisoikeus!"

Torstaina äiti antoi periksi. Sain soittaa ambulanssin ja nyt hän vihdoinkin saa hoitoa ja minun ei tarvitse pelätä, mitä hänelle tapahtuu yksin kotona. Tällaisia jääriä meillä.