Olemme äitini kanssa molemmat jääräpäitä. Yhtä monista taisteluista on käyty lähes 25 vuotta, jonka minä nyt kaikesta huolimatta taisin "voittaa". Äidillä on ollut tiettyjä sairauden oireita jo kauan, mutta lääkärissä hän ei suostu käymään, ei sitten millään. Olen sivusta seurannut ihmisen kuihtumista, oireilua ja itsehoitoa omituisilla keinoillaan...
Viimeksi viime maanantaina kävimme suuren taistelun siitä, että lähteekö äiti sairaalaan vai ei. Henki ei kulkenut, kävelemään ei pystynyt kuin vessaan ja takaisin, mutta yksinasuva känkkäränkkä ei suostunut mihinkään.
"Olen Hesarini lukenut, minulla on itsemäärämisoikeus!"
Torstaina äiti antoi periksi. Sain soittaa ambulanssin ja nyt hän vihdoinkin saa hoitoa ja minun ei tarvitse pelätä, mitä hänelle tapahtuu yksin kotona. Tällaisia jääriä meillä.
4 kommenttia:
Sillä tavalla, hyvä että nuorempi jäärä voitti. Hengitä sä nyt rauhassa ku äiti on hoidossa. Kyllä ne siellä huolta pitää, syöttää ja juottaa.
Meillä sanotaan aina pelin voittaneelle että "Onneksi olkoon voittajalle". Sanon saman nyt.
Eipä tässä just nyt ihan voittaja-olo ole, mutta eiköhän tämä tästä. Helpottaa, kun äiti nyt vihdoinkin saa edes jotain apua.
Hyvä, että äiti antoi periksi. Vanhemmat ihmiset osaavat olla todella itsepäisiä omien asioidensa suhteen ja lääkärissä käyminen on joillekin todellakin viimeinen vaihtoehto. Toivottavasti äitisi vaivat saavat hyvää hoitoa!
Lähetä kommentti