Minua on potkaissut onni. Sen onnen nimi on Lila. Sain postista kaksi ihanaa pussia, joista iloitsin suuresti! Rakas Aviomies ei vain ymmärtänyt iloani ollenkaan, onneton pussukanvihaaja kun on. Kiitos Lila!!!
Toisen suuren kiitoksen saa KristiinaS, jonka vieraana olimmme Kaunissaaressa yhden yön. Lämmintä oli, aurinko paistoi, kävimme vakaviakin keskusteluja ja käsityöt saivat odottaa. Luonto tuli aika lähelle, en olekaan ennen ollut metsäpäästäisten piirittämä. Kiitos KristiinaS!!
Loma jatkuu taas ensi viikolla ja silloin käydään mm. Turengissa SeijaP:n luona, Hämeenlinnassa ja Orimattilassa. Töissä ei ole kivaa, ei ei ei! Olisin paljon mieluummin kotona kutomassa tuulettimen edessä, tosin kädet hikoilee niin paljon, ettei kutomisesta tule yhtään mitään. Olen suutuspäissäni tehtaillut vauvansukkia, ne eivät paina sylissä ja hiosta lisää. Olen purkanut sen toisen pitsiliinan, jonka piti dagistanttenille mennä, en ole vielä pitsinkutoja...
Robinson Crusoe on kokenut kaksi suurta elämän virstanpylvästä viikon sisään. Häneltä lähti ensimmäinen hammas ja hän on ollut ensimmäistä kertaa kaverin luona yökylässä. Voi jumpe.
2 kommenttia:
Koeta kestää, kyllä tämä helle vielä hellittää. Niin niitä virstanpylväitä pientensuurten elämään tulee, ennen kuin huomaatkaan, menee jo armeijaan:)
Ole hyvä vaan pussukoista:)
Kai teillä hammaskeiju vieraili? Se on se yksi iso juttu myös;)
Mukavaa lomaa sitten kun se alkaa:))
Lähetä kommentti