Hektinen minuutti

Miksi aina joskus, kun kaikki on muka ihan hyvin, tulee sellainen hektinen minuutti, jonka aikana kaikki, mitä pieleen voi mennä, ihan varmasti menee? Viimeisimmällä tällaisella hektisellä minuutilla tuli hankittua sitä hullun mainetta oikein urakalla, kiitos oman jääräpäisyyden, enon lautastentarpeen ja vaikka minkä muun syyn.

Siis, seisoin Robinson Crusoen kanssa juna-asemalla puoli tuntia odotellen junaa ihan leppoisissa merkeissä, kassissa n. 30 lautasta enolle. Juna tulee, huomaan olevani väärän vaunun kohdalla ja en halua ison kassin kanssa junassa pujotella, joten lähden kipittämään lähemmäs omaa vaunua. Robinson Crusoe jää vähän jälkeen ja sitten: Puhelin alkaa soida, olkakassista katkeaa hihna ja kassi putoaa (lautasineen!) maahan, junan ovat piippaavat sulkeutumisen merkiksi... Laitan jalan oven väliin, kaappaan kassin käteen ja toinen käsi venyy n. kolme metriä ja nykäisee lapsen junaan puhelimen edelleen soiden ja suusta pääsee sammakko. Kuusivuotiaan iloinen kaikuääni toistaa sammakkoa, puhelin siis soi ja lähden pujottelemaan oikeaa vaunua kohden. Lopulta istun lipun ilmoittamaan paikkaan, karjaisen lapselle sammakosta ja puhelin on vihdoinkin hiljaa. Jos ei olis niin paljon naurattanut, niin olis varmaan itkettänyt. Inventaarion, matkakumppaneiden ja konduktöörin naurattamisen jälkeen kassissa oli vielä n. 20 ehjää lautasta. Tikkariaan imeskeli onnellinen lapsi ja syvään hengittävä Äiti-ihminen soitti Rakkaalle Aviomiehelle kehuakseen sitkeästä soittoyrityksestä juuri oikeaan aikaan.

Meillä oli oikeesti tosi kiva Salon matka viime perjantaina. Lähden milloin vain uudelleen, mutta lautasia ei enää ole vietäväksi asti, saati rikottavaksi.