Viime torstaina oli äidin mielestä hyvä hetki lähteä. Aamulla yhdeksältä katselin sairaalan ikkunasta päivän valkenemista, lumisia puita ja kuuntelin äidin raskasta hengitystä. Pidin kädestä kiinni ja sanoin, että ei ole mitään hätää, me pärjäämme kyllä. Aivan kuin äiti olisi kuullut, uskonut ja päättänyt antaa periksi. Hengitys vain hidastui, loppui kokonaan. Näin rauhan laskeutuvan kasvoille, tuskan poistuvan ja tunsin valtavaa helpotusta äidin puolesta.
Lepää rauhassa äiti, me ihan oikeasti pärjätään kyllä, meillä ei ole mitään hätää. Ikävä vain on kova, suru suuri.
7 kommenttia:
Osanotto hali sinulle!
Lämmin rutistus ja hali.
Halaan minäkin ja lähetän voimia.
Iso hali ja osanottoni.
Osanotto äitisi poismenon johdosta.
Hyvä, että sait olla viime hetket äirisi vierellä.
Jaksamista!
Kiitos osanotosta niin täällä, puhelimessa että livenä. Olette kaikki ihania!
Otan osaa. Itse koin saman 15 vuotta sitten ja edelleen ikävä on kova. Mutta äitisi elää sinussa.
Lähetä kommentti