Villahääpäivä!

Tää on niin romanttista ja ihanaa ja mä niin rakastan tuota Rakasta aviomiestä aina silloin, kun se ei ole kotona ja mä oon niin iloinen, kun me ollaan näin kauan kestetty toisiamme ja kaikkee silleen niinku ihanaa. Minä muistin, hän ei. Minä lahjoin, hän ei. Minä pussaan ja halaan, hän ei. Hän on kerran sanonut, että rakastaa minua ja on luvannut ilmoittaa, jos tilanne muuttuu. Siihen on nöyrän vaimon tyytyminen. Silloin tällöin iskee tunne, että olen vain kodinkone.

Kohta pakotan koko porukan ulos ja kirpparille ja samalla käyn kaupassa hakemassa pakastealtaasta kakun. Henkisen siskon säikäyttävän tekstarin ja mukavan puhelun jälkeen taidan haluta jonkinlaisen suklaisen tai juustoisen kakun ja ihan oikeaksi ruuaksi jotain lihaa. Iltapäivällä mies vetäytyy harrastuksen pariin ja me Robinson Crusoen kanssa vietämme oikein mukavan illan. Jos ehdin, niin muistelen ilolla eilistä Ogelin neuletapaamista, jonne kuskasin kaksi ja kotiin toin kolme. En ostanut lankaa ihmisen verran enkä lisääntynyt, vaan ihan vaan yhden neuleystävän lisää sain kyytiin. Ja hyvien ystävien avulla pystyin rajoittamaan lankojen ostamisen vain 300 grammaan! Kiitos ystävät!

Pipo on muuten hauska sekä lämmin ja Rakkaan aviomiehen villapusero täysin sopiva ja kovasti mieleinen.