Rakkausviikonloppu

Siitä on 11 vuotta, kun ollaan oltu viimeksi kahdestaan viikonloppu kotona ilman lasta, saati sitten käyty leffassa kahdestaan. Nyt meillä oli Rakkaan aviomiehen sanojen mukaan Rakkausviikonloppu, kun Robinson Crusoe lähti elämänsä ensimmäiselle partioleirille ja oli 2 yötä poissa kotoa.

Viikonlopun saalis:
Nukuttiin piiitkiä öitä
Leffassa kahdestaan, vaikka Sellossa paloi ja oli tipalla (Big Game)
Kämppä myytiin, uuden etsintä kiihkeää
RC löi itseään kirveellä jalkaan, ei iso pipi, vähän vaan

Toivottavasti ei mene ihan 11 vuotta seuraavaan Rakkausviikonloppuun :)

Ihan ikioma juomalasi

Ensimmäistä kertaa 18-vuotisen yhdessäelämisen aikana meillä on kummallakin omat juomalasit tuon Rakkaan Aviomiehen kanssa. Syy on minun, menin kääntämään ruokapöydän eri päin ja istumajärjestys ei vain taivu yhteiseen lasiin tällä tavalla. Ei ihme, että masentaa niin peevelisti. Liian suurella työmäärällä ja sekavalla työnohjauksella ei tietenkään ole masentamisen ja väsymisen kanssa mitään tekemistä, nykypäivänä kun pitäisi olla onnellinen, että on edes töitä. Sitäkin mietin viime yönä valvoessani.

Käärme paratiisissa

Muuten menis ihan kivasti, mutku yks ihminen osaa olla ärrrrrsyttävä! Muka niin kaveria, mut kun luuli hetkensä koittavan, niin takinkääntö oli nopea. Vaan paha juttu, ei tainnutkaan mun mies lähteä sen tyrkyn matkaan. Hoitais oman avioliittonsa kuntoon ja jättäis meidät rauhaan, kele.

Vihastuttaa ja se vie voimia. Onneks meillä kuitenkin menee vieläkin hyvin, uskomatonta mutta totta :) Osaa mun mies näköjään olla ihana halutessaan ja puhutaan asioita halki, jopa naapurin tyrkkyä. Onneksi mulla on myös niitä oikeita ystäviä! Menitassa olin mukavassa seurassa ja muutenkin hyviä ihmisiä lähipiirissä riittää.

Sateesta huolimatta aurinkoista syksyä ja sienimetsään siitä, HUS!

Tässäkö se nyt sitten oli

Joskus avioliitossa tulee hetkiä, jolloin ei tiedä mitä tehdä. Jatkaako hammasta purren vai luovuttaa suosiolla. Tuleeko tästä mitään ja mikä on paras vaihtoehto, kaikkien kannalta. Lähdenkö karkuun vai taistelenko. Kuinka paljon menen rikki tässä hänen kanssaan tai tuolla yksin.

Siihen päälle vielä sitkeä flunssa, hamsterin kasvain, Blondi-koiran syömälakko ja työt alkoi lomien jälkeen, elämä on siis ihan ruusuilla tanssimista ja nyt pitäis jaksaa olla vahva joka suuntaan. Ei muuten pal naurata.

Heimlichin ote

Olen melkein leski. Rakas aviomies säikäytti eilen pahan kerran pihviravintolassa, kun se kuuluisa lihanpala tarttui kurkkuun. En tiedä olisiko saanut, mutta kovasti hakkasin selkään, mies yritti yskiä ja hain jo tarjoilijaakin apuun. Onneksi pala sitten irtosi ja mitään otteita ei tarvittu. Täydessä ravintolassa kukaan ei tullut auttamaan, tarjoilija kysyi jälkeenpäin, että onko kaikki hyvin. Tunsin itseni hyvin pieneksi ja varsinkin jälkeenpäin iski säikähdys, mitä jos... Olen ensiapukurssin käynyt joskus kivikaudella, vaan mitään ei tullut mieleen, hätäännys oli lähellä.

Jälkeenpäin tuli myös hihitys, Robinson Crusoen kanssa naurettiin, että vielä haudan reunalta pappa tulee ja syö lautasensa tyhjäksi. On se kova jätkä, mun rakas.

Pakkoneuloosi on mun vika

Annakaisa Iivari on mun kaveri. Annakaisa on kirjoittanut muutaman kirjan, ensimmäisen nimi on Juhannus Toscanalaiseen tapaan ja toinen, n. kuukausi sitten ilmestynyt kirja on nimeltään Tyttöministeri. Kirjat ovat hauskoja ja leppoisia, aivan kuin Annakaisa itsekin on. Tämä muuten ei ole maksettu mainos :)!

Annakaisa on kirjoittanut Me Naisiin jatkiksen, jossa päähenkilöllä on Pakkoneuloosi-paita. Se on mun vika, kun olen jopa töihin erehtynyt moisella paidalla, viettänyt kahvipausseja kutoen ja asiasta puhuen. Tunnustan.

Näin lauantai-illan kunniaksi, juuri ennen treffejä "Blondin" kanssa, meinaan mennä katkomaan varpaankynnet ja ottamaan lasillisen tai kaksi portviiniä. Koitan edelleen unohtaa mennyttä työviikkoa, joka ei todellakaan ollut niitä elämäni parhaimpia, ja voitte uskoa, että paljon on nähty. Nostan lasin serkun tuoreelle lapsenlapselle ja toisen maljan ystäväperheen isälle, joka on yllättäen kuollut. Suuret tunteet vellovat jälleen, elämän suuret asiat pistävät pään sekaiseksi, olon hajamieliseksi. Taidan halia poikia, he ovat minulle niin sanomattoman tärkeitä.

Pronssihääpäivä takana

Eilen kävimme herttaisesti Prisman mättölässä lounaalla ihan kahden kesken ja olimme kovasti romanttisia ja herttaisia ja ihania ja melkeen rakastuneitakin ja silleen kivasti. Oli juu ihanaa, oikeesti.

Tänään on koittanut arki ja lievät keskittymisvaikeudet. Kun lukee jotain kirjaa ja kuvittelee päähenkilön jonkin näköiseksi ja sitten joutuu kolmetuntiseen kokoukseen ja vastapäätä istuu juuri sen kuvitellun näköinen henkilö, niin jostain syystä keskittyminen kärsii. Istuin tänään kolme tuntia Wallanderia vastapäätä ja en muista kokouksesta paljoakaan, vaikka tein pöytäkirjan. En myöskään suunnitellut uusia kutomuksia, niinkuin usein kokouksissa teen, vaan taisinpa pahasti tuijottaa, suu auki, haaveillen yhteisestä tulevaisuudessa Ystadissa, rikoksia selvitellen ja vähät välittäen alzheimerista sun muista turhista pikkuseikoista, joita kirjoissa on. Tästä kirjasta olisi tullut kaunis rakkauskertomus, jossa dyyneillä hiukset hulmuten juosten ja nauraen olisimme ratsastaneet auringonlaskuun ja...

Olihan se kokous kamalan tylsä, täytyy varmaan huomenna kysyä joltain mistä me oikein puhuttiin, kun en nyt millään muista.

Kuka Päivi?

Robinson Crusoe pohti, että miksi olin jättänyt matkalaukun eteiseen. Vastasin, etten ole saanut sitä vielä pois päiviltä ja kellariin. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuli kysymys: Keneltä Päiviltä? Tunnenko minä sen?

Huomenna hautajaiset. Pelottaa ja ahdistaa. Robinson Crusoe haluaisi mieluummin kaverin synttäreille, mutta suostuttelun jälkeen tulee hautajaisiin, kunhan hänen ei tarvitse laulaa. Ei tarvitse, en minäkään pysty.

Itkettää, kele!

Äidin parin veljen kanssa kävin juuri äitiä katsomassa. Juuri ja juuri jaksoi hetken olla hereillä, jutella ei jaksanut, kuunnella kyllä. Olen aika hyvin itkemättä pärjännyt, eipä se itku oikein tässä kohtaa edes auta, mutta nyt on hanat auki. Tirautin tosin hieman eilen lääkärissäkin, kun ei tämä tauti mene pois ei sitten millään. Loppuviikko taas sairauslomaa, onpahan aikaa olla äidin luona, niistää ja yskiä, nieleskellä kaktusta.

Olin sentään yhden päivän töissä tässä välillä. Kuulin työkaverin murheista, joita itken nyt tässä mukana. Itken myös postista tulleita paketteja, joita en uskalla avata, kun sitten taas itkettää, kiitos vaan Zelda Taigalta :). Itkettää kaverin ihana suloinen vauva, jota sain maanantaina pitää sylissä ja puhua jostain ihan muusta. Taidan viedä koirat ulos, kohta tulee pakkasta ja kyyneleet jäätyy poskille. Sitten itkettäis sekin.

Rakastunut kyökkipiika

Mää sit tykkään ruuasta ja jopa sen laittamisesta, vaikka en mitään gourmet-versioita laitakaan. Rakas Aviomieskin tykkää ruuasta ja meillä ne suurimmat rakkaudenosoitukset tapahtuukin ruokapöydän äärellä: minä laitan - hän syö. Tästä johtuen olen yrittänyt hankkia välineitä, joita tarvitsen ja joista pidän. Ja joista osaan olen rakastunut. Kiihkeimpiä rakkauteni kohteita on kolme: kannellinen 28 cm halkaisija paistokasari, 3 litran teflonkattila ja uusimpana kirpparilta hankittu yleiskone. Ilman näitä en olisi minä ja ruokani ei olisi sitä, mitä on. Avioelämäkin olisi paljon tylsempää.

Tähän lisäksi vielä kuva KristiinaS:n kesällä lahjoittamasta ihanasta virkatusta pussukasta, joka on kovassa käytössä ja täynnä tällä hetkellä puuvillaisia jämälankoja. Pussukoihinkin olen rakastunut...

Nyt on pakko purkaa!

En jaksa enkä halua enää tehdä dagistädeille pitsiliinoja! Toisesta puuttuu noin kymmenkunta kerrosta, mutta nyt olen juuri tällä kerroksella tehnyt virheen ja joudun juuri tämän kerroksen purkamaan ja juuri tämä oli se viimeinen niitti. Ei mun tarvii, ei mun oo pakko. EN TAHDO! Tämän jälkeen kun olisi vielä sen kolmannen tekeminen edessä ja en vaan jaksa. Kuvitelkaa tässä kohtaa nelikymppinen naisihminen lattialle mahalleen huutamaan ja potkimaan ja sätkimään ja itkemään ja raivoamaan ja repimään hiuksia päästään. En myöskään tahdo tehdä sudokuja ainakaan kuukauteen - tai mielummin yli kuukauteen. En tahdo olla töissä. En tahdo tätä päänsärkyä ja jomotusta. En tahdo kuunnella Robinson Crusoen marinaa. En tahdo yhtä ainutta punkkia kauhukaksikkoon. En tahdo olla näin kamalan väsynyt...

Bileviikot alkavat

Meillä on aina kesäkuussa bileviikot. Kaikki alkaa Robinson Crusoen syntymäpäivästä kesäkuun ensimmäisenä, Rakkaan aviomiehen synttäreiden kautta mennään Ilkeän Poikapuolen synttäreihin ja kaikki päättyy juhannuksen tienoilla äitini syntymäpäivään. Minulla ei merkkipäiviä olekaan, ei ainakaan Rakkaan aviomiehen mielestä. Lahjoja tulee milloin sattuu, jos tulee ollenkaan. Tänä vuonna viemme Robinsonin dagiskavereineen keilaamaan, en sitä laumaa halua meille minun lankojani sotkemaan!

Eilen oli dagiksen kevätjuhlat, sateen takia sisätiloissa hyvin ahtaissa ja lämpimissä tiloissa. Tunnelma oli katossa ja eskariin lähtevät lapset saivat todistukset. Onneksi Robinson Crusoe läpäisi dagiksen, niin ei tarvitse käydä dagista uudelleen. Tanttenit ovat "jääneet luokalleen" monta kertaa, luulisi jo nolottavan :)

Robinson varoitti minua edellisenä iltana, että en sitten saa olla mustasukkainen, kun hän halaa siellä muita ihmisiä. Hän on kuullut, että jotkut äidit voivat olla niin mustasukkaisia! Täytyy myöntää, että voisin ollakin mustasukkainen, jos minun paikalleni joku pyrkisi. Tyttöystävien on syytä varautua jo nyt!